Isoäitini täytti 90-vuotta, ja hänen kunniakseen järjestettiin suuret yllätysjuhlat. Matkustimme aamupäivän aikana yli kolmesataa kilometriä vanhempieni kotiseuduille, niille samoille aakeille laakeille, missä olen itsekin syntynyt.
Matkalla revin sukkahousuni (ryöstöretkellä) auringonkukkapellossa, jollakin lapsista oli huuliharppu, ja perheen koira heittäytyi sylivauvaksi. Muuten kaikki sujui hyvin ja pääsimme perille melkein vain yhdellä hermoromahduksella.
Isoäitini on aina ollut minulle etäinen, vaikka olenkin viettänyt heillä aikaani lapsena. Äidin isä kuoli kun olin kolmevuotias, ja mamma on siitä asti elänyt yksin vaaleansinisessä talossaan. Tunnen häntä kohtaan silti syvää kiitollisuutta; ilman häntä ei olisi äitiäni, ilman äitiä ei olisi minua, ilman minua ei olisi lapsiani. Kerroin tämän myös lapsille;
”Miks sä sanot etten mää oo olemassa?” tytär väärinkäsitti välittömästi.
Isän äitiä en koskaan ehtinyt tavata, mutta isän isä oli sitäkin tärkeämpi. Hän jaksoi aina kehua ja kannustaa; ”Jos susta ei tule missiä, niin on kyllä kumma! Kuinka voikaan olla noin kaunis tyttö.”
Kerran sain viisi markkaa kun löysin isoisän tekohampaat sängyn alta.
Meitä serkuksia on 24, ja melkein kaikki olivat päässeet paikalle. Oli hienoa nähdä heitä, sillä osan olen tavannut viimeksi lapsena! Sillon juostiin räkä poskella kuin päättömät kanat, ja tehtiin kaikenlaisia koiruuksia. (on se jännä, kun samaan porukkaan mahtui niin monta rämäpäätä!?) Osan kanssa ollaan pidetty yhteyttä aikusenakin, osaa en tunne enää lainkaan.
Serkuillakin on nyt lapsia, hienoja ammatteja, mahtavia projekteja. Olen onnellinen heidän puolestaan.
Yövyimme isän vanhassa kotitalossa samalla paikkakunnalla. Talo palvelee nykyisin suvun kesämökkinä. Hämmästelimme isän ja setien vanhoja vieraskielisiä koulukirjoja mitkä olivat mustanaan muistiinpanoja; kolmen lääkäriveljeksen laudatureista ei harmi kyllä ole periytynyt mitään minulle itselleni.
Esineet, valokuvat ja tarinat heräsivät illantullen henkiin vanhan talon nurkissa. Lapset kylpivät ulkosaunan lattialla pesuvadeissa, ja nukahtivat siskonpedissä sikiuneen.
Revontulien ja täysikuun valaistessa uinuvaa, unohdettua pihamaata olin hetken aistivinani, että isoisä oli läsnä.
Merkinnät RSS-syötteenä